Etusivu

Maaliskuun mitalikahvit torstaina 31.3.2016

Maaliskuu 2016 on ollut Kotka Thaiboxing Clubin osalta erittäin aktiivinen kisakuukausi.

Kisakarnevaalin aloitti KTBC:n Marko Viitanen 5.3.2016 Helsinkin Open kisoissa GB Gymillä Helsingissä. Markolle ottelu oli ensimmäinen, muttei hätäilyn merkkejä kehässä näkynyt. Pistevoitto matkasi tuolloin Porin Kamppailu-urheilukeskuksen Jiri Kähkösen matkaan. Jiri nähtiin myös Pääsiäisen potkunyrkkeilyn SM kilpailuiden semifinaaleissa Vaasassa. Markolla kuitenkin vasta otteluinto alkoi, joten jatkoa on tulossa!

19.3 jatkoa kamppailuille seurasi kun seuran tällä hetkellä aktiivisin ottelija Jesse Teelahti kuittasi Tampereen Chitalada seuran salikisoista viidennen thainyrkkeilyottelunsa kotikehän Ville Koskelaisesta. Voittoja lajissa Jessessä on tasan sama määrä. Jessellä on lähtenyt kilpailut hyvin käyntiin kovan treenin sekä oikean asenteen ansiosta. Jessestä tulemme myös kuulemaan jatkossa!

Samaan aikaan Tampereella järjestettiin myös Karaten SM 2016 kilpailut, joista kultaa kuittasi yhdeksättä kertaa KTBC:nkin riveissä valmentava Eki Luukka. Eki istuu Kotka Thaiboxing Clubin hallituksessa sekä toimii seuran fysiikkavalmentajana. Perinteisesti torstain treenit sekä kesän ulkotreenit ovat olleet Ekin käsialaa.

Pääsiäisenä seuran hallituksen puheenjohtaja Simo Ukkonen osallistui Vaasassa potkunyrkkeilyn SM 2016 kilpailuihin ottaen niin ikään kultaa.

Torstaina ennen Ekin treenejä seura tarjoaa salilla mitalikahvit kaikkien maaliskuisten ponnistelujen kunniaksi!

Jatkoa heti maaliskuun jälkeen seuraa, kun KTBC:n Juho Kahranaho ottelee pystyottelun Nordic Fightexpossa Tampereen Messu– ja Urheilukeskuksessa 9.4.2016. Vastaansa Juho saa Kai Kararin, MMA Team 300.

Kotka Thaiboxing Twitterissä: Kotkatbc

Kotka Thaiboxing Instagramissa: Kotkatbc